Tohtorityö

Kivimäki valmistui musiikin tohtoriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmästä vuonna 2018. Hänen tohtorityönsä keskeisin käsite on Perinnelaboratorio, joka on syntynyt taiteellisen tutkimuksen aikana välineeksi yhdistää perinne ja taiteilijan uteliaisuus ja uudet haitaritrance-sävellykset. Perinnelaboratoriossa syntyneen kirjallisen työn, tutkielman yksi tärkein tehtävä on karjalaisen haitarin nostaminen arkistoista kanteleen ja runolaulun rinnalle. Suistamolaisen tarinankertojan, haitarinsoittajan Ilja Kotikallion (1894–1961) arkistotarinoiden kautta Kivimäki tuo esiin 1900-luvun alun Raja-Karjalassa sijainneen Suistamon pitäjän elämää ja erityisesti haitarinsoiton esiintymistä Suistamon alueella.

Perinnelaboratorio-työ nostaa esiin Karjalan kaipuun, evakkouden, haitarin maineen pirunsoittimena, poikkeavan kansanmusiikin ja -tanssin esittämisen sekä vuoden 2015 aikana virinneet pakolaiskeskustelut, jotka peilautuivat työhön ja herättivät mielenkiintoisia keskusteluja työn aikana. Taiteellinen tutkimus avaa väylää Suistamon ymmärtämiselle ja sille, kuinka arkistotarinat ja -musiikki inspiroivat selvittämään karjalaista haitariperinnettä, karmuunin eli haitarin salaisuutta ja Ilja Kotikallion elämänvaiheita.

Lataa ja lue kirjallinen tohtoritutkielma täältä ›

Tutkmusprojektin blogi, 2013-2016: https://suistamo.wordpress.com/